Tulli tutuksi
Suomen tulli on osa Euroopan unionin tullijärjestelmää. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama keskusvirasto. Tulli toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa.
Tullin kantamien verojen yhteisarvo vuonna 2010 oli 9,2 miljardia euroa. Tullin palveluksessa oli viime vuoden lopussa 2370 työntekijää, joista 53 prosenttia miehiä ja 47 prosenttia naisia.
Keskushallinto, viisi tullipiiriä ja Tullilaboratorio
Tulli on valtiovarainministeriön alainen. Keskushallinnon muodostaa Tullihallitus, jonka pääjohtajana on toiminut vuodesta 1998 lähtien Tapani Erling. >> CV, Tapani Erling (pdf)
Aluehallinnon muodostavat viisi tullipiiriä
- Eteläinen tullipiiri, johtaja Leo Nissinen (Helsinki)
- Läntinen tullipiiri, johtaja Arto Honka (Turku)
- Pohjoinen tullipiiri, johtaja Juha Heikkilä (Tornio)
- Itäinen tullipiiri, johtaja Tommi Kivilaakso (Lappeenranta)
- Ahvenanmaan tullipiiri, johtaja Christina Ehrnström ( Maarianhamina).
Tulliin kuuluu myös Espoossa sijaitseva Tullilaboratorio, jonka toimialueena on koko maa. Tullipiirit ja Tullilaboratorio ovat Tullihallituksen alaisia.
>> Tullipiirien yhteystiedot
>> Tullilaboratorio
Lisätietoa
| Tullin organisaatio (pdf) » |
| Tullihallituksen organisaatio (pdf) » |
| Tullin henkilökortin malli » |
| Tullin yhdenvertaisuussuunnitelma » |