EU:n tulli- ja veroalue
Yhteisön tullialue ja veroalue ovat kaksi eri käsitettä
Yhteisön tullialueella sovelletaan yhteistä tulli- ja kauppapolitiikkaa suhteissa EU:n ulkopuolisiin maihin. Tämä tarkoittaa sitä, että tuonnissa ja viennissä yhteisön kaikissa maissa kannetaan pääsääntöisesti samat tullit ja yhteisön ulkopuolelta tuotaviin tavaroihin kohdistetaan samoja kauppapoliittisia toimenpiteitä kuten kiintiöitä tai muita tuontirajoituksia.
Yhteisön veroalueella taas sovelletaan yhteisön harmonoidun välillisen verotuksen eli arvonlisä- ja valmisteverotuksen yhteisölainsäädäntöä, joka on siirretty osaksi jäsenvaltioiden kansallisia arvonlisä- ja valmisteverolakeja. Harmonoitujen valmisteverojen lisäksi on olemassa myös kansallisia valmisteveroja, joita yhteisölainsäädäntö ei koske. Harmonointi tarkoittaa verotuksen yhtenäistämistä yhteisön veroalueella.
Tulliliitolla tarkoitetaan valtioiden muodostamaa liittoa, jonka perusteella jäsenvaltioiden kesken sovelletaan yhteistä kauppapolitiikkaa. Tulliliiton alueella sovelletaan yhteisiä tulleja, mutta tullimuodollisuuksista ei ole luovuttu toisin kuin yhteisön tullialueella.
Valtiot ja alueet, jotka kuuluvat EU:n tulli- ja/tai veroalueisiin
|
EU-maat ja niiden alueet |
kuuluu EU:n tullialueeseen |
kuuluu EU:n veroalueseen |
|---|---|---|
|
Alankomaat (Euroopassa sijaitsevat alueet) |
kyllä |
kyllä |
|
Belgia |
kyllä |
kyllä |
|
Bulgaria |
kyllä |
kyllä |
|
Espanja |
kyllä |
kyllä |
|
-- Kanariansaaret |
kyllä |
ei |
|
-- Ceuta ja Melilla |
ei |
ei |
|
Irlanti |
kyllä |
kyllä |
|
Italia |
kyllä |
kyllä |
|
-- Livigno ja Campione d'Italia |
ei |
ei |
|
-- Lugano-järven Italialle kuuluvat vesialueet |
ei |
ei |
|
Itävalta |
kyllä |
kyllä |
|
Kreikka |
kyllä |
kyllä |
|
-- Agio Óros |
kyllä |
ei |
|
Kypros |
kyllä |
kyllä |
|
-- Kyproksen pohjoisosa |
ei |
ei |
|
Latvia |
kyllä |
kyllä |
|
Liettua |
kyllä |
kyllä |
|
Luxemburg |
kyllä |
kyllä |
|
Malta |
kyllä |
kyllä |
|
Portugali |
kyllä |
kyllä |
|
Puola |
kyllä |
kyllä |
|
Ranska |
kyllä |
kyllä |
|
-- merentakaiset departementit Guadeloupe, Ranskan Guyana, Martinique, Reunion |
kyllä |
ei |
|
-- muut merentakaiset alueet Mayotte ja Saint Pierre-et-Miquelon sekä Uusi Kaledonia, Wallis ja Futunasaaret, Ranskan Polynesia, Ranskan territoriot Australaasiassa ja Etelämantereella |
ei |
ei |
|
Romania |
kyllä |
kyllä |
|
Ruotsi |
kyllä |
kyllä |
|
Saksa |
kyllä |
kyllä |
|
-- Helgoland ja Büsingen |
ei |
ei |
|
Slovakia |
kyllä |
kyllä |
|
Slovenia |
kyllä |
kyllä |
|
Suomi |
kyllä |
kyllä |
|
-- Ahvenanmaa |
kyllä |
ei |
|
Tanska |
kyllä |
kyllä |
|
Tšekki |
kyllä |
kyllä |
|
Unkari |
kyllä |
kyllä |
|
Viro |
kyllä |
kyllä |
|
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta |
kyllä |
kyllä |
|
-- Gibraltar |
ei |
ei |
|
EU:n ulkopuoliset valtiot ja alueet |
kuuluu EU:n tullialueeseen |
kuuluu EU:n veroalueeseen |
|
Färsaaret |
ei |
ei |
|
Grönlanti |
ei |
ei |
|
Kanaalisaaret |
kyllä |
ei |
|
Mansaari |
kyllä |
Ks. °) ja ºº) |
|
Monaco |
kyllä |
Ks. °) ja °º) |
|
Vatikaani |
ei |
ei |
|
EU:n ulkopuoliset valtiot ja alueet |
muodostaa tulliliiton EU:n kanssa |
kuuluu EU:n veroalueeseen |
|
Andorra *) |
kyllä (nimikeryhmien 25-97 osalta) |
ei |
|
San Marino **) |
kyllä (paitsi nimikeryhmät 72 ja 73) |
kuuluu valmisteveroalueeseenºº) ; ei kuulu arvonlisäveroalueeseen |
|
Turkki ***) |
kyllä |
ei |
Yhteisön tullialue on määritelty TK 3 artiklassa.
*) EY ja Andorra ovat muodostaneet vuonna 1990 tulliliiton, joka koskee harmonoidun järjestelmän
(HS) 25-97 ryhmään kuuluvien tavaroiden kauppaa. Yhteisön passitusmenettely ulotettiin koskemaan näiden tavaroiden
kauppaa vuonna 1996. HS:n 1-24 ryhmään kuuluvien tavaroiden vienti ja tuonti rinnastetaan edelleen yhteisön
ulkopuolisten maiden vientiin ja tuontiin.
**) EY ja San Marino tekivät vuonna 1992 väliaikaisen sopimuksen kaupasta ja tulliliitosta.
Tulliliitto koskee yhteisen tullitariffin 1-97 ryhmään kuuluvia tavaroita lukuun ottamatta HS:n 72 ja 73 kuuluvia
tuotteita, jotka kuuluvat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen soveltamisalaan (ns. EHTY-tuotteet).
Yhteisön ja San Marinon välisiin tavarakuljetuksiin sovellettavat säännöt on sovittu ETY-San Marino-yhteistyökomiteassa
vuonna 1992.
***) EY ja Turkki ovat muodostaneet tulliliiton, joka tuli kokonaisuudessaan voimaan vuonna 1996.
Tulliliitto koskee kaikkia muita paitsi perusmaataloustuotteita sekä tuotteita, jotka kuuluvat Euroopan hiili- ja
teräsyhteisön perustamissopimuksen soveltamisalaan.
°) Neuvoston direktiivin 2006/112/EY (Alv-direktiivi) 7 artiklan 1 kohdassa säädetään, että Monacon ruhtinaskunnan Ranskan kanssa, Mansaaren Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa sekä Yhdistyneen kuningaskunnan Akrotirista ja Dhekeliasta Kyproksen kanssa tekemien yleissopimusten ja sopimusten perusteella Monacon ruhtinaskuntaa, Mansaarta ja Yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvia Akrotirin ja Dhekelian tukikohta-alueita ei pidetä tätä direktiiviä sovellettaessa kolmansina maina. Kuitenkin 7 artiklan 2. kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että liiketoimia, joiden lähtö- tai määräpaikka on:
- Monacon ruhtinaskunnassa, kohdellaan liiketoimina, joiden lähtö- tai määräpaikka on Ranskassa,
- Mansaarella, kohdellaan liiketoimina, joiden lähtö- tai määräpaikka on Yhdistyneessä kuningaskunnassa, tai
- Yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvilla Akrotirin ja Dhekelian tukikohta-alueilla, kohdellaan liiketoimina, joiden lähtö- tai määräpaikka on Kyproksessa.
°°) Neuvoston direktiivin 92/12/ETY (järjestelmädirektiivi) 2 artiklan 4. kohdan mukaan jäsenvaltioiden on
toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että liiketoimia, joiden lähtö- tai määräpaikka on:
- Monacon ruhtinaskunta, kohdellaan liiketoimina, joiden lähtö- tai määräpaikka on Ranskan tasavalta,
- Jungholz ja Mittelberg (Kleines Walsertal), kohdellaan liiketoimina, joiden lähtö- tai määräpaikka on Saksan
liittotasavalta,
- Mansaari, kohdellaan liiketoimina, joiden lähtö- tai määräpaikka on Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt kuningaskunta,
- San Marino, kohdellaan liiketoimina, joiden lähtö- tai määräpaikka on Italian tasavalta.