Tietoa tilastoinnista

Ulkomaankauppatilasto kuvaa Suomen ja muiden Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden ja Suomen ja kolmansien maiden välistä tavarakauppaa eli sisä- ja ulkokauppaa. Ulkomaankauppatilasto on virallinen tietolähde Suomen tuonnista, viennistä ja kauppataseesta.

EU:n sisä- ja ulkokaupan tilastointia koskevalla lainsäädännöllä varmistetaan, että tilastot perustuvat tarkoin määriteltyyn normistoon, jota sovelletaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Lisäksi ulkomaankaupan tilastoinnin käytännön soveltamisesta on annettu komission asetuksilla ja päätöksillä yhtenäiset määritelmät ja menetelmät.

Ulkomaankaupan tilastotiedot kerätään EU:ssa kahdella eri järjestelmällä. Tilastotiedot kaupasta EU:n ulkopuolisten maiden kanssa saadaan tullausjärjestelmällä. Tiedot jäsenmaiden välisestä kaupasta kerätään erillisen menettelyn avulla, jota kutsutaan Intrastat-järjestelmäksi. Sisä- ja ulkokaupan tilastotiedot julkistaan yhtenä ulkomaankauppatilastona. Ennakkotiedot ulkomaankaupasta saadaan noin 6 viikon kuluttua tilastokuukauden päättymisestä ja yksityiskohtaiset tavaratilastot noin 9 viikon kuluessa.

Tavaroiden keskeisin luokittelustandardi on EU:n yhdistetty nimikkeistö (Combined Nomenclature, CN). Se on tavaroiden yksityiskohtaisin luokitusjärjestelmä ulkomaankauppatilastoissa. Tilastot julkaistaan myös hieman karkeammilla tuote-, toimiala- ja käyttötarkoitusluokituksilla.

Tullin julkaisema ulkomaankauppatilasto on osa Suomen virallisia tilastoja (SVT).

Tarkemmat tiedot ulkomaankaupan tilastojen laadintaperusteista ja julkaisemisesta käyvät ilmi tilastointiperiaatteiden käsikirjasta sekä Intrastat-oppaasta.



tulli.fi - suosituimmat