Tiedotteet > Asiakastiedotteet > Sähköisen asioinnin tiedotteet > Vienti-ilmoituksella ilmoitettavat turvatiedot

2.7.2009

Vienti-ilmoituksella ilmoitettavat turvatiedot

Vienti-ilmoituksella tulee ilmoittaa 1.7.2009 alkaen turvatiedot. Velvoite koskee sekä sähköisiä vienti-ilmoituksia että SAD-lomakkeella annettavia vienti-ilmoituksia. Turvatiedoilla tarkoitetaan EU-lainsäädännössä määritettyjä toimija-, tavara- ja kuljetustietoja. Verrattuna aiempiin vienti-ilmoituksilla vaadittuihin tietoihin uusia ilmoitettavia tietoja ovat seuraavat kolme tietoa:

1) Reittimaat

Ilmoitetaan kronologisessa järjestyksessä niiden maiden koodit, joiden kautta tavarat kuljetetaan lähtömaan ja lopullisen määrämaan välillä. Kaikki kauttakuljetusmaat ilmoitetaan: sekä EU-maat että EU:n ulkopuoliset maat.

Esimerkiksi jos tavara menee Suomesta (=lähtömaa) Norjaan (=määrämaa) Ruotsin kautta, ilmoitetaan reittimaaksi SE. Jos taas tavara poistuu suoraan Suomesta määrämahan, reittimaita ei ole, eikä niitä tarvitse ilmoittaa. Reittimaat ilmoitetaan käytettävissä olevan tiedon mukaan.

Maakoodit löytyvät koodiluettelosta 0058, Tullin nettisivuilta.

2) Vaarallisten aineiden koodi

Jos ilmoituksella on YK:n UNDG-listauksen mukaisia vaarallisia aineita, ilmoitetaan kyseinen koodi. Tulli ei pidä yllä UNDG-koodiluetteloita. YK:n vaarallisten aineiden koodit löydätte esimerkiksi YK:n www-sivuilta osoitteesta: http://www.unece.org/trans/danger/publi/adr/adr2009/09ContentsE.html.

3) Rahdin maksutapa

Rahdin maksutapa ilmoitetaan, mikäli se on ilmoittajan tiedossa.

Jos rahtia ei ole maksettu etukäteen, käytetään koodia Z.

Jos rahti on maksettu etukäteen, mahdollisia koodeja ovat:
A Käteismaksu
B Luottokorttimaksu
C Sekkimaksu
D Muu
H Varojen siirto sähköisesti
Y Tilinhaltija liikenteenharjoittajan kanssa.

Rahdin maksutavan koodiluettelo 0327 löytyy Tullin nettisivuilta.

Sanomamuotoisissa ilmoituksissa on omat kenttänsä näille turvatiedoille. SAD-ilmoituksella tiedot ilmoitetaan kohdassa 44, lisätietoja. Ensin kirjoitetaan turvatietoon viittaava teksti, esimerkiksi reittimaat, ja sen jälkeen kyseisen turvatiedon koodi.


tulli.fi - suosituimmat