Tiedotteet > Lehdistötiedotteet > Sähkön pientuotannon verotus helpottuu toukokuun alussa

27.4.2015

Sähkön pientuotannon verotus helpottuu toukokuun alussa

Valtiovarainministeriö ja Tulli tiedottavat
27.4.2015

Toukokuun alusta tulee voimaan sähkön pientuotantoa ja erityisesti aurinkosähköjärjestelmien verotusta selkeyttävä ja helpottava lakimuutos. Keskeisempänä muutoksena on, että alle 100 kVA:n nimellistehoiset sähköntuotantolaitokset ja niitä suuremmat laitokset, joiden vuosituotanto on enintään 800 000 kWh, vapautetaan sähköverovelvollisuudesta.

Sähköverovelvollisuudesta vapauttaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseiset tuottajat saavat käyttää itse tai luovuttaa suoraan toiselle kulutettavaksi tuottamansa sähkön verottomasti.

  • Huomattavaa kuitenkin on, että mikäli tuotettu sähkö siirretään sähköverkon kautta kulutukseen, niin tässä tilanteessa verottomuus ei kuitenkaan ”siirry” sähkön mukana, vaan sähkön kulutukseen siirtävä verkonhaltija kantaa siitä sähköveron kuten nykyään, energiainsinööri Antti Saastamoinen kertoo.

Pienimmät tuottajat vapautuvat sähköverovelvollisuudesta

Muutoksen myötä pienimmät sähköntuottajat eli alle 100 kVA:n nimellistehoisilla mikrovoimalaitoksilla sähköä tuottavat vapautuvat kaikista sähköverotuksen velvollisuuksista. Näiden toimijoiden ei tarvitse rekisteröityä verovelvollisiksi eikä antaa sähköntuotannostaan veroilmoituksia. Tällaisia mikrovoimalaitoksia, esimerkiksi aurinkopaneeleja, voi olla kotitalouksilla, maatiloilla ja yrityksillä.

Suuremmat rekisteröityvät Tullille

Tätä suuremmat yli 100 kVA:n nimellistehoiset, mutta enintään 800 000 kWh vuodessa tuottavat sähkön pientuottajat joutuvat sen sijaan rekisteröitymään Tullille sähköverovelvollisiksi, mutta heidän ei tarvitse antaa veroilmoitusta kuin yhden kerran vuodessa (tammikuussa koko edelliseltä vuodelta), jotta säädettyä vuosituotantorajaa voidaan valvoa.

  • Sähköveroa ei näidenkään sähkön pientuottajien tarvitse maksaa itse tuottamastaan ja käyttämästään sähköstä, vaan he antavat vuosiveroilmoituksen ns. nollaveroilmoituksena, jolla ilmoitetaan vain tuotettu sähkön määrä, Saastamoinen tarkentaa.

Pientuottajia voivat olla esimerkiksi kauppakeskukset, logistiikkaterminaalit, toimistotalot ja muut isommat kiinteistöt sekä sairaaloiden ja muiden suurten kiinteistöjen varavoimayksiköt.  

Nämä muutokset sähkönverotuksessa koskevat samalla tavalla kaikkia sähköntuotantomuotoja ja tuotannossa käytettäviä polttoaineita, esimerkiksi aurinkosähköstä tuuli- ja vesivoimaan sekä metsähakkeesta polttoturpeeseen ja polttoöljyihin sekä maa- ja biokaasuun.

Sähköntuottajat jakaantuvat muutoksen jälkeen sähköverotuksessa kolmeen kategoriaan:

  1. Mikrovoimalaitokset, nimellisteholtaan alle 100 kVA, jotka jäävät kokonaan verotuksen ulkopuolelle.
  2. Pienvoimalaitokset, nimellisteholtaan yli 100 kVA, mutta vuosituotanto enintään 800 000 kWh, jotka rekisteröityvät verovelvollisiksi ja antavat koko vuodelta yhden veroilmoituksen tuottamastaan sähkön määrästä. Sähköveroa siitä ei tarvitse suorittaa.
  3. Sähköntuottaja, voimalaitos, jonka nimellisteho on yli 100 kVA ja vuosituotanto yli 800 000 kWh. Antaa normaalin veroilmoituksen (verolliset ja verottomat toimitukset) kuukausittain riippumatta siitä, syöttääkö sähköä sähköverkkoon vai ei.

Vuoden 2015 siirtymäjakso

Koska lakimuutos tulee voimaan keskellä vuotta 2015, laissa säädettyä 800 000 kWh pienvoimalaitoksen tuotantorajaa tarkastellaan lain voimaantulosta alkaen kuluvan vuoden loppuun eli ajalta 1.5. - 31.12.2015. Vastaavasti ennen muutoksen voimaantuloa voimalaitoksiin sovelletaan alkuvuoden osalta laissa tähän saakka voimassa olleita säädöksiä.

  • Tämä helpottaa muutamien 800 000 kWh:n vuosituotantorajalla olevien pienvoimalaitoksien asemaa, koska tänä vuonna vuosituotannon tarkastelujakso on vain kahdeksan kuukautta, Saastamoinen kertoo.
  • Huomattavaa on, että vuonna 2016 joidenkin tänä vuonna pientuottajina pidettävien sähköntuottajien status voi muuttua normaaliksi sähköntuottajaksi, kun vuonna 2016 vuosituotantoa tarkastellaan 12 kuukauden jaksolla ja pientuottajan vuosituotantorajaksi säädetty 800 000 kWh:a ylittyy, hän lisää.

Lisätietoja:

VM vero-osasto, lainsäädäntöneuvos Leo Parkkonen, p. 0295 53 0372
Tulli valmisteverotus, energiainsinööri Antti Saastamoinen, p. 040 332 2153