Menestyksekästä taistelua väärennöksiä vastaan: yhteisen ASEM-tullioperaation tulokset

Tulliviranomaisten yhteisoperaatio Diabolo II, joka toteutettiin ASEMin[1] puitteissa, on johtanut yli 65 miljoonan väärennetyn savukkeen ja 369 000 muun väärennetyn tuotteen takavarikkoon (tuotteiden joukossa on mm. kenkiä, leluja, kameroita, kuulokkeita, hattuja, käsineitä ja käsilaukkuja). Väärennetyt tuotteet kattavat yli 20 tavaramerkkiä. Operaation seurauksena viranomaiset aloittivat myös uusia kansainvälisiä rikostutkimuksia. Operaation lopputulokset julkistettiin tänään Tokiossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Kyseinen yhteinen tullioperaatio, jota koordinoivat Euroopan komissio ja Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF, nimettiin Diabolo II:ksi vuoden 2007 menestyksekkään tullioperaation Diabolo I:n mukaan.

Euroopan komission hallinnosta, tilintarkastuksesta ja petostentorjunnasta vastaava varapuheenjohtaja Siim Kallas toteaa: ”Tämän yhteisoperaation menestys korostaa kaikkien kumppaneiden välisen läheisen yhteistyön tärkeyttä taistelussa kansainvälistä väärennettyjen tavaroiden kauppaa vastaan ja aitojen tuotteiden laillisen kaupan suojelussa. Operaatio on erinomainen esimerkki tulevalle, luottamukseen perustuvalle ja kaikkien ASEM-maiden väliselle operaatioyhteistyölle, mukaan lukien Brunei, Kiina ja Intia, jotka eivät voineet osallistua tähän operaatioon.Haluan onnitella kaikkia osallistuneita heidän työstään tässä yhteisessä tullioperaatiossa ja kannustan vahvasti tällaisten yhteistoimien jatkamista.”

ASEM, jossa on 45 eurooppalaista ja aasialaista jäsentä, osoittautui jälleen tehokkaaksi perustaksi tullihallintojen väliselle yhteistyölle. ASEM-maiden tullihallintojen johtajat tapasivat Japanin Jokohamassa marraskuussa 2007 ja päättivät yhteisestä operaatiosta, jonka tarkoitus oli tehostaa petostentorjunnassa tehtävää yhteistyötä ottaen huomioon Diabolo II -operaation rohkaisevat tulokset[2].

Tullihallintojen johtajat nimesivät Euroopan petostentorjuntaviraston OLAFin operaatiota koordinoivaksi tahoksi.

Diabolo II kohdistui väärennettyjen savukkeiden ja muiden väärennettyjen tavaroiden salakuljetukseen ASEMin puitteissa. Operaatio toteutettiin syys-lokakuussa 2009 ja sitä koordinoi OLAF Europolin ja Interpolin avustuksella. Operaation menestys johtui 13 Aasian valtion ja 27 EU-jäsenmaan tulliviranomaisten erinomaisesta ja tehokkaasta yhteistyöstä. Euroopan komissio (verotuksen ja tulliliiton pääosasto sekä OLAF), EU:n nykyinen puheenjohtajamaa Espanja ja Japanin tulli julkistivat Diabolo II -operaation tulokset tänään. Operaation tuloksena todettiin yhteys laittoman savukekaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden välillä, mikä on puolestaan johtanut lisätutkimuksiin.

Operaation osapuolten aiemman sopimuksen mukaisesti operaatio kohdistettiin Aasiasta Eurooppaan viime syksynä kuljetettuihin, tarkkailuun valittuihin tavarakontteihin. Operaatiossa välitettiin yhteensä 536 varoitusviestiä, joista 29 saapui Suomeen. Suomessa ei tehty yhtään takavarikkoa operaation yhteydessä.

 Kaikkiaan 346 fyysiseen tarkastukseen tai läpivalaisuun valitun epäilyttävän kontin joukosta tunnistettiin ja takavarikoitiin 30 konttia, jotka sisälsivät väärennettyjä savukkeita ja muita väärennettyjä tavaroita. Tämä ehkäisi arviolta 10 miljoonan euron tullimaksu- ja verotappiot EU:n ja sen jäsenmaiden budjeteille pelkästään väärennettyjen savukkeiden osalta.

Europol ja Interpol ilmoittivat, että 89 rikollisiin järjestöihin kytköksissä ollutta henkilöä tai yritystä tunnistettiin vertailemalla tulliviranomaisten tietoja.

Kaikki operaatioon osallistuneet maat käyttivät onnistuneesti erityistä IT-viestintäjärjestelmää reaaliaikaiseen tiedustelutiedon vaihtamiseen. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun OLAF antoi petostentorjunnan viestintäjärjestelmän (Anti-Fraud Information System) 13 Aasian valtion käyttöön salatun internet-yhteyden välityksellä. Operaatiota koordinoi OLAFin päämajassa Brysselissä toiminut koordinointiyksikkö (POCU), johon kuului 11 EU-jäsenmaan tulliyhdyshenkilöt ja yksi Europol-yhdyshenkilö.

Diabolo II -operaation tuloksista ja siihen liittyvistä kokemuksista tullaan keskustelemaan ASEMin tullifoorumissa ja ASEM-maiden tullihallintojen johtajat tulevat päättämään asianmukaisesta seurannasta.

OLAFin verkkosivuilla on englanninkielinen yleiskatsaus yhteisistä tullioperaatioista, luettelo Diabolo II:n tuloksista sekä vapaasti käytettäviä valokuvia: http://ec.europa.eu/anti_fraud/Diabolo-II/i_en.html

[1]ASEM-jäsenet:Brunei, Filippiinit, Intia, Indonesia, Japani, Kambodža, Kiina, Korea, Laos, Malesia, Mongolia, Myanmar, Pakistan, Singapore, Thaimaa, Vietnam, ASEAN-sihteeristö, Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekin tasavalta, Unkari, Viro, Yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan komissio.

[2]Kaikki tiedot saatavilla osoitteesta http://ec.europa.eu/anti_fraud/diabolo/i_en.html.


tulli.fi - suosituimmat