Tullihallitus, Tilastoyksikkö
1.2.2010
Suomen viennin arvo oli viime marraskuussa Tullihallituksen ulkomaankauppatilaston mukaan 3,8 mrd. euroa eli 21 % edellisvuoden marraskuuta pienempi. Tuonti supistui 18 % ja oli arvoltaan 3,7 mrd. euroa.
Ulkomaankauppa oli viidenneksen alhaisemmalla tasolla kuin edellisen vuoden marraskuussa, jolloin kauppa kääntyi selvään laskuun. Tammi-marraskuussa kauppa väheni kolmanneksen edellisvuotisesta.
Metsäteollisuuden ja kemian teollisuuden tuotteiden vienti jäi marraskuussa vain viisi-kuusi prosenttia edellisvuotista vähäisemmäksi. Vientiä painoivat etenkin viestintälaitteet, joiden viennin arvo jäi puoleen vuoden takaisesta. Koneiden ja laitteiden vienti supistui neljänneksen.
Raakaöljyn tuonnin arvo oli yli kolmanneksen kasvussa. Öljytuotteiden, elintarvikkeiden ja lääkevalmisteiden tuontien arvot olivat lähellä edellisvuotisia tasojaan. Muiden tärkeimpien tavararyhmien tuonti oli laskussa.
Kauppataseen ylijäämä oli marraskuussa 90 milj. euroa. Tammi-marraskuussa ylijäämää kertyi runsaat 1,8 mrd. euroa, kun ylijäämä vuotta aiemmin oli 3,2 mrd. euroa.
EU-alueen vienti oli marraskuussa Eurostatin ennakkotilaston mukaan kahden prosentin ja tuonti 17 %:n laskussa. Tammi-marraskuussa EU:n vienti väheni 18 % ja tuonti 25 %.
| Kokonaiskehitys-Total utvecklingen-Total development (milj.euroa, e million) |
||||||
| Marraskuu November November |
Muutos Ändring Change |
Tammi-marraskuu Januari-november January-November |
Muutos Ändring Change |
|||
| 2008 | 2009 | % | 2008 | 2009 | % | |
| Tuonti/Import/Imports (cif) | 4 564 | 3 722 | -18 | 58 170 | 39 448 | -32 |
| Vienti/Export/Exports (fob) | 4 810 | 3 811 | -21 | 61 377 | 41 294 | -33 |
| Tase/Balans/Balance | +246 | +90 | +3 207 | +1 846 | ||
Metsäteollisuuden tuotteiden viennin arvo jäi marraskuussa vain kuusi prosenttia edellisvuotista pienemmäksi. Paperin ja pahvin, puutuotteiden ja paperimassan vienti oli laskussa, mutta sahatavaran vienti kääntyi kolmen prosentin kasvuun.
Öljytuotteiden viennin arvo oli edellisvuotisella tasolla, ja vain hieman alemmalle tasolle jäi kemian perusteollisuuden tuotteiden vienti. Lääkevalmisteiden vienti supistui miltei viidenneksen ja kumi- ja muovituotteiden kymmeneksen. Kaikkiaan kemian teollisuuden tuotteiden vienti väheni viisi prosenttia.
Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden viennin arvo oli marraskuussa 39 % edellisen vuoden marraskuuta pienempi. Vientiä painoivat etenkin viestintälaitteet, joiden viennin arvo jäi puoleen edellisvuotisesta. Sähkölaitteiden vienti supistui lähes neljänneksen.
Koneiden ja laitteiden vienti oli neljänneksen laskussa. Eniten väheni kaivos-, louhinta- yms. koneiden sekä moottorien vienti. Lähelle edellisvuotista tasoa kohosi maa- ja metsätalouskoneiden sekä paperiteollisuuden koneiden vienti. Kulkuneuvojen viennin arvo jäi puoleen edellisvuotisesta. Metallien viennin arvo kasvoi kuusi prosenttia, mutta osaltaan kasvua selittää metallien viennin kääntyminen voimakkaaseen laskuun edellisvuoden marraskuussa.
Raaka-aineiden ja tuotantohyödykkeiden tuonti supistui marraskuussa viidenneksen. Investointitavaroiden tuonti oli kolmanneksen laskussa. Kestokulutustavaroiden tuonti supistui lähes neljänneksen henkilöautojen tuonnin ollessa edelleen alhaisella tasolla. Raakaöljyn tuonnin arvo oli yli kolmanneksen kasvussa, ja öljytuotteiden tuonnin arvo kohosi lähelle edellisvuotista tasoa.
Saksa oli marraskuussa tärkein vientimaa. Vienti sinne jäi enää 12 % edellisvuotista vähäisemmäksi. Vienti Ruotsiin supistui 16 %, Venäjälle 37 % ja Alankomaihin kaksi prosenttia. Raakaöljyn tuonnin arvon lähes kaksinkertaistuminen kasvatti koko tuontia Venäjältä 16 %. Tuonti Saksasta supistui 17 % ja Ruotsista 22 %. Tuonti Alankomaista kääntyi runsaan kymmeneksen kasvuun.
Tiedustelut:
Kari Tähtivaara p. 020 492 1844
Matti Heiniemi p. 020 492 1845
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi
| Otsikko / kuvaus | Tiedosto |
|---|---|
| Tavaroiden ulkomaankaupan kuukausikatsaus marraskuussa 2009 kokonaisuudessaan liitetauluineen |
94
kt
|
Yksityisille
Yrityksille