Tiedotteet > Ulkomaankauppatilastot > Tilastokatsaukset, kuukausikatsaukset > Tavaroiden ulkomaankaupan kuukausikatsaus lokakuussa 2011

30.12.2011

Tavaroiden ulkomaankaupan kuukausikatsaus lokakuussa 2011

Tullihallitus, Tilastoyksikkö
30.12.2011


Kauppataseen vaje lokakuussa yli 600 miljoonaa euroa
Kaikkien tärkeiden tavararyhmien vienti väheni

Suomen kauppatase jäi lokakuussa Tullihallituksen ulkomaankauppatilastojen mukaan 621 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Alijäämä on toiseksi suurin viime vuosikymmenien aikana. Vain maaliskuussa 2011 vajetta kertyi tätäkin enemmän. Tammi-lokakuun tase oli 2,7 miljardia euroa alijäämäinen. Vuosi sitten taseeseen kertyi ylijäämää lokakuussa 1,2 miljardia euroa ja tammi-lokakuussa 588 miljoonaa euroa.

Viennin arvo jäi lokakuussa 4,4 miljardiin euroon eli neljänneksen pienemmäksi kuin vuoden 2010 lokakuussa. Muutos johtui suureksi osaksi vertailuvuodelle ajoittuneesta miljardin euron risteilyalustoimituksesta, mutta lähes kaikkien tärkeiden tavararyhmien vienti jäi vuoden takaista vähäisemmäksi. Alusviennin ohella erityisesti sähköteknisen teollisuuden ja metallien perusteollisuuden vienti supistui. Kemian teollisuuden vienti nousi lähes viimevuotiselle tasolle.

Tuonnin arvo kasvoi lokakuussa seitsemän prosenttia ja nousi viiteen miljardiin euroon. Kasvu johtui malmirikasteiden, kemian teollisuuden, koneiden ja laitteiden sekä autojen tuonnista. Metallien perusteollisuuden ja viestintälaitteiden tuonti sen sijaan väheni.

Merkittävistä vientimaista vain Alankomaat, Viro ja Kanada päätyivät lokakuussa kasvuun. Vienti mm. Kiinaan ja Venäjälle väheni jyrkästi. Venäjä ja Alankomaat menettivät osuuttaan tuonnista, kun taas tuonti Yhdysvalloista ja Norjasta lisääntyi selvästi.

Kokonaiskehitys-Total utvecklingen-Total development
(milj.euroa, e million)
 

Lokakuu
Oktober

October

Muutos
Ändring
Change
Tammi-lokakuu
Januari-oktober
January-October
Muutos
Ändring
Change
2010 2011 % 2010 2011 %
Tuonti/Import/Imports (cif) 4 677 5 019 +7 42 199 49 645 +18
Vienti/Export/Exports (fob) 5 881 4 398 -25 42 787 46 937 +10
Tase/Balans/Balance +1 204 -621   +588 -2 708  

Metallien viennin arvo jäi lokakuussa viidenneksen viimevuotista pienemmäksi. Tämä johtui lähinnä kaasuputkien viennin loppumisesta: vielä vuosi sitten putkia vietiin 132 miljoonan euron arvosta. Myös kuparin ja sinkin viennin arvo jäi selvästi viimevuotista pienemmäksi. Kone- ja laitevienti väheni 16 prosenttia. Paperikonevienti putosi puoleen, ja lähes kaikki muukin konevienti supistui. Kulkuneuvojen vienti putosi kymmenesosaan vuoden takaisesta. Vertailuvuodelle ajoittuneen risteilyalustoimituksen lisäksi muutokseen vaikutti henkilöautojen viennin väheneminen.

Kemian teollisuuden vienti kehittyi lokakuussa epätasaisesti. Öljytuotteiden vientimäärä väheni kolmanneksen. Hintojen nousun ansiosta viennin arvo supistui kuitenkin vain kymmeneksen. Lääkkeiden vientikin jäi viimevuotista vähäisemmäksi. Muovien ja kemian perusteollisuuden tuotteiden vienti sen sijaan lisääntyi.

Sähköteknisen teollisuuden vienti supistui lähes neljänneksen, kun lähes kaikkien sähkölaitteiden vienti väheni. Sähkögeneraattoreiden ja –moottoreiden vienti putosi puoleen, viestintälaitteiden vienti väheni yli kolmanneksen ja sähkökytkentälaitteiden vienti viidenneksen. Kaapeleiden ja elektroniikan komponenttien vienti sen sijaan lisääntyi. Paperiteollisuuden viennin heikko kehitys veti metsäteollisuuden viennin seitsemän prosentin laskuun. Mekaanisen metsäteollisuuden vienti pysytteli lähes viimevuotisella tasolla vanerin ym. levytuotteiden viennin ansiosta.

Malmirikasteiden tuontihintojen nousu nosti raaka-aineiden ja tuotantohyödykkeiden tuonnin kuuden prosentin kasvuun. Lähes kaikki muu ryhmän tuonti jäi vuoden takaista vähäisemmäksi. Energiatuotteiden tuonnin arvo kasvoi kymmeneksen öljytuotteiden tuonnin ansiosta; raakaöljyn tuonnin arvo supistui hieman. Lisääntynyt koneiden tuonti veti investointitavaroiden tuonnin kymmeneksen kasvuun. Kestokulutustavaroiden tuonti sen sijaan väheni viisi prosenttia. Henkilöautojen tuonti tosin lisääntyi, mutta viihde-elektroniikan ym. kodintekniikan tuonti väheni selvästi.


Vuoden 2010 ulkomaankauppatilastoissa havaittiin joulukuussa 2011 virhe, jonka vuoksi vuoden 2010 vientitilastot on laskettu uudelleen. Korjaus ei ole vaikuttanut ulkomaankauppatilastojen antamaan yleiskuvaan Suomen ulkomaankaupan kehityksestä, mutta se on vaikuttanut vuoden 2010 kauppataseeseen. Korjauksesta kerrotaan tarkemmin Tullin julkaisemassa tiedotteessa (http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/ulkomaankauppatilastot/index.jsp).

 

Vienti- ja tuontihinnat syyskuussa suunnilleen elokuun tasolla

Vientihinnat nousivat syyskuussa Tullihallituksen laatiman ulkomaankaupan yksikköarvoindeksin mukaan 0,3 prosenttia elokuun hintoja korkeammiksi, ja tuontihinnat laskivat hieman. Viime vuoden syyskuusta vientihinnat ovat nousseet vajaat kuusi prosenttia ja tuontihinnat lähes kymmenen prosenttia. Tammi-syyskuussa vientihinnat ovat kohonneet vajaan kymmeneksen ja tuontihinnat yli 13 prosenttia vuoden 2010 vastaavasta ajanjaksosta.

Viennin määrä nousi volyymi-indeksin mukaan 3,3 prosenttia elokuusta. Tuonnin määrä jäi sen sijaan prosentin elokuun tuontia pienemmäksi. Vuoden takaisesta vienti on vähentynyt kaksi prosenttia ja tuonti kahdeksan prosenttia. Tammi-syyskuussa sekä viennin että tuonnin volyymin kasvu on ollut viiden prosentin paikkeilla.

Yksikköarvoindeksin mukaan laskettu ulkomaankaupan vaihtosuhde nousi hieman. Vaihtosuhteen pisteluku oli 83,1, kun se elokuussa oli 82,8. Vuoden 2010 syyskuussa pisteluku oli 86,3.

Yksikköarvoindeksi
Enhetsvärdeindex
Unit value index
  Muutos - Ändring
Change, %
  Muutos - Ändring
Change, %
2011:09 2011:08 2011:09/
2011:08
2011:09/
2010:09
2011(01-09) 2011(01-09)/
2010(01-09)
Vienti/Export/Exports 139,6 139,2 +0,3 +5,7 140,2 +9,8
Tuonti/Import/Imports 168,0 168,1 -0,1 +9,8 167,5 +13,3
Volyymi-indeksi
Volymindex
Volume index
  Muutos - Ändring
Change, %
  Muutos - Ändring
Change, %
2011:09 2011:08 2011:09/
2011:08
2011:09/
2010:09
2011(01-09) 2011(01-09)/
2010(01-09)
Vienti/Export/Exports 117,5 113,7 +3,3 -2,0 112,5 +4,6
Tuonti/Import/Imports 129,0 130,3 -1,0 -8,0 130,2 +5,6

Kuukausikatsauksen liitetauluista on helmikuun 2011 katsauksesta alkaen poistettu TOL2008-toimialaluokituksen mukaiset taulut (aiemmin katsauksen taulut 5 ja 6). Samalla maaryhmittäistä ja maittaista kauppavaihtoa esittävä taulu 7 on siirretty tauluksi 5. TOL2008-luokituksen tiedot ovat saatavissa Tullihallituksen Uljas-tilastotietokannasta (http://uljas.tulli.fi).

Ulkomaankaupan indeksien julkaiseminen siirtyi tammikuun 2011 indekseistä alkaen seuraavaa kuukautta koskevan ulkomaankaupan kuukausikatsauksen osaksi. Omaa katsausta indekseistä ei enää julkaista.

Indeksejä koskevat taulukot ja kuviot, jotka on aikaisemmin julkaistu indeksikatsauksen yhteydessä, julkaistaan Tullihallituksen Internet-sivuilla (www.tulli.fi/ulkomaankauppatilastot/tilastoja/indeksit).

Tiedustelut:
Matti Heiniemi p. 040 332 1845
Timo Koskimäki p. 040 332 1851
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Liitteet

Otsikko / kuvaus Tiedosto
Tavaroiden ulkomaankaupan kuukausikatsaus lokakuussa 2011 kokonaisuudessaan liitetauluineen 2011_K10 pdf-tiedosto 84 kt

tulli.fi - suosituimmat