Tiedotteet > Ulkomaankauppatilastot > Maa- ja toimialakatsaukset > Energiatuotteiden ulkomaankauppa

7.7.2010

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Tullihallitus, Tilastoyksikkö
7.7.2010


Energiatuotteiden kauppa kääntyi kasvuun alkuvuodesta
Raakaöljyn tuontimäärät ja -hinnat vaihdelleet voimakkaasti

Energiatuotteiden tuonnin arvo jäi viime vuonna vajaaseen 7,3 miljardiin euroon eli kolmanneksen edellisvuotista pienemmäksi. Tämän vuoden tammi-huhtikuussa tuonti on kääntynyt yli neljänneksen kasvuun lähinnä raakaöljyn hinnan nousun vuoksi. Kohonneiden hintojen johdosta öljytuotteiden tuonnin arvo on puolitoistakertaistunut viime vuoden tammi-huhtikuuhun verrattuna.

Vienti on kehittynyt tuonnin tavoin. Viime vuonna energiatuotteiden viennin arvo, lähes 2,9 mrd. euroa, aleni yli kolmanneksen, mutta öljytuotteiden hintojen nousu on nostanut viennin arvon tammi-huhtikuussa puolitoistakertaiseksi viimevuotiseen verrattuna. Myös sähkön vienti on alkuvuodesta lisääntynyt.

Energian osuus Suomen ulkomaankaupasta on noussut poikkeuksellisen korkealle tasolle. Vielä vuosikymmenen alkupuolella ryhmän osuus koko tuonnista liikkui 11-12 %:n paikkeilla, mutta nousi viime vuonna 16,6 %:iin ja kuluvana vuonna jo 18 %:iin. Viennissä energian osuus on samaan aikaan kohonnut kahden-kolmen prosentin tuntumasta tämänvuotiseen 8,3 %:iin. Vientiosuus ei ole koskaan ollut yhtä suuri. Tuonnissa energian osuus oli tämänhetkistä suurempi 1980-luvun puolivälin öljykriisin aikana.

Venäjä on Suomen selvästi suurin energiatuotteiden toimittaja. Viime vuonna sen osuus Suomen koko energian tuonnista oli kolme neljännestä ja tämän vuoden tammi-huhtikuussa yli 80 %. Seuraavaksi suurimmat tuontimaat olivat viime vuonna Norja, Kazakstan ja Ruotsi. Viennissä Ruotsin osuus on liikkunut vuosikaudet kolmanneksen tuntumassa, mutta on tämän vuoden alussa noussut lähes 38 %:iin. Muita tärkeitä ostajamaita olivat viime vuonna USA ja Puola ja kuluvan vuoden tammi-huhtikuussa Alankomaat.

 Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4)

Tiedustelut:
Matti Heiniemi p. 020 492 1845
Kari Tähtivaara p. 020 492 1844
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Liitteet

Otsikko / kuvaus Tiedosto
Energiatuotteiden ulkomaankauppa 2010_M15 pdf-tiedosto 55 kt

tulli.fi - suosituimmat