Vanhojen autoverolakien veroperusteista

Autoveroa on kannettu vuodesta 1958 lähtien. Autoverolakeja on muutettu tähän mennessä noin seitsemänkymmentä kertaa. Ajoneuvon verotusarvo on yleensä perustunut maahantuojan maksamaan hankintahintaan, johon on lisätty mahdollisen tullin määrä. Vaihtoehtoisesti verotusarvo on perustunut Suomessa valmistetun ajoneuvon myyntihintaan, jolla valmistajatehdas on myynyt auton edelleen.

Vuonna 2003 siirryttiin määräämään henkilöauton ja moottoripyörän verotusarvo yleisen vähittäismyyntiarvon perusteella pakettiautojen jäädessä hankinta-arvopohjaiseen verotukseen. 1.4.2009 autoverotuksessa siirryttiin kaikilta osin yleiseen vähittäismyyntiarvoon perustuvaan verotusarvoon.

  • Henkilöautojen verotus muuttui hiilidioksidipäästöihin perustuvaksi 1.1.2008 alkaen.
  • Pakettiautojen verotus muuttui päästöperusteiseksi 1.4.2009.
  • Kevyiden linja-autojen kiinteää veroprosenttia muutettiin 1.4.2009.
  • Moottoripyörien ja muiden L-luokan ajoneuvojen verotuksessa uusien ja käytettyjen ajoneuvojen veroprosenttien määräytymisperusteet yhtenäistettiin ja mallikohtaisista veroprosenteista luovuttiin 1.4.2009.

Vanhojen autoverolakien veroperusteilla ei ole ollut vaikutusta

  • henkilöautojen ensiverotukseen 1.1.2008 lähtien
  • pakettiautojen, kevyiden linja-autojen, moottoripyörien ja muiden L-luokan ajoneuvojen ensiverotukseen 1.4.2009 lähtien.

tulli.fi - suosituimmat