Yhteystiedot
Tullineuvonta
Erottajankatu 15-17 A, 4. krs.
Ma - pe klo 8 - 16.15
Puh. 020 690 600
Faksi 020 492 1812
Puhelun hinta lanka- ja matkapuhelinliittymästä
0 snt/min. + pvm/mpm.
EU, Eta, Efta ja Schengen
>> Maaluettelot
Lahjalähetykset ulkomailta
Yksityishenkilö voi lähettää ulkomailta Suomeen toiselle yksityishenkilölle tavaroita lahjaksi eli muuna kuin kaupallisena lähetyksenä. Vastaanottaja ei siis maksa tavaroista rahallista tai muuta korvausta. Lahjalähetyksen vastaanottajalla tulisi kuitenkin olla mukanaan tavaran arvoa koskeva kuitti tai lasku pakettia noutaessaan. Näillä sivuilla on ohjeita, joita noudattamalla asiointi Tullissa sujuu ongelmitta.
Huom! Nuuskan kaikenlainen vastaanottaminen, myös lahjalähetyksenä, Suomen ulkopuolelta on kiellettyä (laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta 698/2010, 10a §).
Lahjat EU-maista
EU-maasta yksityishenkilö voi lähettää lahjaksi tavaroita ilman tullimuodollisuuksia. Suomen mahdolliset tuontirajoitukset on kuitenkin huomioitava. Esimerkiksi uhanalaisista eläin- ja kasvilajeista saatavien tuotteiden tuonti on luvanvaraista, ja lääkkeiden vastaanottamiselle lahjana on rajoituksia. Toisesta EU-maasta Suomeen lähetetyt lahjatavarat ovat tullittomia ja verottomia ilman arvorajaa. Alkoholi- ja tupakkalahjat ovat kuitenkin verottomia vain tiettyyn määrärajaan asti.
EU:n ulkopuolelta tulevilla lahjalähetyksillä 45 euron arvoraja
EU:n ulkopuolelta vastaanotetusta lahjalähetyksestä ei tarvitse maksaa veroja (tullia, arvonlisäveroa ja valmisteveroa), jos
- lähetykseen ei liity minkäänlaista maksua tai kaupallista tarkoitusta
- lähetykset ovat luonteeltaan tilapäisiä, eivätkä toistuvia
- lähetykset sisältävät tavaroita, jotka on tarkoitettu vastaanottajan henkilökohtaiseen tai hänen perheensä käyttöön.
- lahjalähetyksen arvo ei ylitä 45 euroa.
Muuta huomioon otettavaa, jos lahjalähetys tulee EU:n ulkopuolelta
- 45 euron arvorajan lisäksi alkoholin ja alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden lahjalähetysten tullittomuudelle on myös määrällisiä rajoituksia
- hajuvesien tullittomuutta ja arvonlisäverottomuutta koskevat myös määrälliset rajoitukset
- kahvin, kahviuutteen ja –esanssin, teen, teeuutteen ja –esanssin arvonlisäverottomuutta koskevat lisäksi määrälliset rajat
- savukkeista, pikkusikareista, sikareista, piippu- ja savuketupakasta, alkoholista ja alkoholijuomista kannetaan aina arvonlisävero ja valmistevero
- elintarvikkeita, kuten maito- ja lihatuotteita sisältäviin lahjalähetyksiin liittyy arvorajan lisäksi erityisehtoja
- mahdolliset tuontirajoitukset kannattaa selvittää
Lisätietoa
|
|
| Tulliselvitys » |
| Ulkomailta vastaanotetun lahjan tulli- ja verokohtelu (pdf) » |
| Matkustajia koskevia tuontirajoituksia (pdf) » |