Verolliset lahjat
Jos lahjalähetyksen arvo on suurempi kuin 45 euroa, tavaroista kannetaan EU:n tullitariffin mukainen tulli sekä arvonlisävero, joka yleisimmin on 23 prosenttia. Esimerkiksi elintarvikkeilla ja kirjoilla on tätä pienemmät arvonlisäverokannat.
Miten tullietuussopimukset vaikuttavat arvorajan ylittävistä lahjoista kannettavaan tulliin?
Jos lahjalähetyksen arvo ylittää 45 euroa, sille voidaan myöntää tullietuussopimusten perusteella tullietuuskohtelu eli tullittomuus tai alennettu tulli ilman kirjallista alkuperäselvitystä. Edellytyksenä on, että
- tuote kuuluu sopimuksen tuotekatteeseen
- lahjan alkuperämaaksi ilmoitetaan kysymyksessä oleva sopimusmaa, eikä tätä ilmoitusta ole syytä epäillä vääräksi
- lahjan arvo ei ylitä sopimuksessa määriteltyä arvorajaa ja
- lahja on lähetetty kysymyksessä olevasta sopimusmaasta suoraan yhteisöön.
Suomella on tullietuussopimuksia esimerkiksi seuraavien maiden kanssa: Norja, Sveitsi, Islanti, Länsi-Balkanin maat, Välimeren maat, Meksiko, Chile, Etelä-Afrikka sekä kehitysmaat (GSP-maat). GSP-kohtelua sovelletaan eräin poikkeuksin mm. Venäjän, Thaimaan, Intian ja Vietnamin alkuperätuotteisiin. GSP-kohtelu voi merkitä tullittomuuden sijasta myös vain alennettua tullia, ja eräistä GSP-maista olevat tietyt tuotteet eivät saa lainkaan etuuskohtelua.
Tullietuussopimusten piiriin kuuluvien lahjalähetysten arvoraja on yleensä 500 euroa, mutta Syyriasta tulevien lahjojen arvoraja on 180 euroa.
Etuuskohtelu koskee vain tullia, joten lahjalähetyksestä on maksettava arvonlisävero ja muut mahdolliset verot.
Turkista postitse lähetetyille tuotteille voidaan myöntää tulliton kohtelu ilman lähetyksen arvoon liittyviä rajoituksia. Lähetettävän tuotteen ei tarvitse olla peräisin Turkista. Tullittomuuden ehtona on, että tavara on ollut vapaassa liikkeessä Turkissa, ts. tulliselvitetty. Turkista lähetettävien maataloustuotteiden tulee olla alkuperältään turkkilaisia. Lisäksi maataloustuotteisiin sovelletaan 500 euron arvorajaa.
Etuuskohteluihin liittyvistä yksityiskohdista saa parhaiten tietoa ottamalla yhteyttä tullineuvontaan.
Lisätietoa
|
|
| Tietoa tulliselvityksestä » |