Eläinten tuonti ja vienti

Matkustajan mukana tuomana lemmikkinä pidetään eläintä, jota ei ole tarkoitettu myytäväksi tai luovutettavaksi uudelle omistajalle.

Tuonti katsotaan kaupalliseksi, jos eläin on tarkoitettu myytäväksi tai luovutettavaksi uudelle omistajalle tai jos eläin lähetetään Suomeen ilman mukana kulkevaa saattajaa. Kaupalliseksi katsotaan myös tuonti, jossa EU:n ulkopuolisesta maasta tuotujen lemmikkien määrä on kuusi tai sitä enemmän.

>> Tuotko kissan tai koiran EU:n ulkopuolisesta maasta?

Riski tarttuvista eläintaudeista

Esimerkiksi koirien, kissojen ja frettien kuljetuksiin liittyvillä vaatimuksilla estetään eläintautien leviämistä. Tarttuvia eläintauteja ovat mm. raivotauti eli rabies ja heisimatojen aiheuttama ekinokokkoosi. Eläinten tuonti on yleensä sallittua vain hyväksyttyjen saapumispaikkojen kautta. Muita ehtoja voivat olla mm. tunnistusmerkintä (mikrosiru tai tatuointi), raivotautirokotus sekä eläinlääkärin todistus tai lemmikkieläinpassi.

Tietoa kaikista lemmikkieläinten tuontia ja vientiä koskevista vaatimuksista saat parhaiten Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) nettisivuilta. Sivuilla on runsaasti tietoa myös eläinten kaupalliseen tuontiin liittyvistä ehdoista. Ympäristöhallinnon nettisivuilla on ohjeita uhanalaisten eläin- ja kasvilajien tuonnista ja viennistä. Tullin tehtävänä on valvoa, että säännöksiä noudatetaan.

Tarkista ohjeet etukäteen!

Eläinten tuontiin ja vientiin liittyvät vaatimukset vaihtelevat maittain ja alueittain. Myös eläintautitilanne eri maissa vaihtelee, ja sen vuoksi määräykset saattavat muuttua nopeasti. Tarkista ajantasaiset ohjeet jo ennen matkaa Eviran nettisivuilta.

Uhanalaisista eläinlajeista saat tietoa Ympäristöhallinnon nettisivuilta.


Lisätietoa

Tarkempia ohjeita löydät Eviran ja Ympäristöhallinnon verkkosivuilta.

Evira »
http://www.evira.fi
Eviran ohje: Koirat, kissat ja fretit - tuonti Suomeen EU:sta ja sen ulkopuolelta »
http://www.evira.fi
Ympäristöhallinto »
http://www.ymparisto.fi

tulli.fi - suosituimmat