Seuraa virallista lehteä
Sekä väliaikaisesta että lopullisesta polkumyyntitullista ilmoitetaan virallisen lehden (EUVL) L-sarjassa.
>> EU:n virallinen lehti (EUR-Lex-portaalissa)
Polkumyynti- ja tasoitustullit
Polkumyynnin vastaisiin toimiin voidaan ryhtyä silloin, jos alihintainen tuonti aiheuttaa EU:n teollisuudelle olennaista vahinkoa tai vaaran vahingon syntymisestä, ja kun vastatoimet ovat EU:n edun mukaisia.
Polkumyynti- tai tasoitustulleja kannetaan tavarasta yleisen tullin lisäksi ja ne lisätään tavaran arvonlisäveron alaiseen arvoon.
Suomessa polkumyyntiasioista vastaa Ulkoasiainministeriön kauppapoliittinen osasto. Polkumyyntitullin kantaa Tulli.
Miten polkumyyntiä aletaan selvittää?
Polkumyyntitutkimus laitetaan vireille kirjallisella hakemuksella, jonka asianomainen EU:n tuotannonala tai joku muu sen puolesta toimittaa komissiolle. Hakemus jätetään yleensä jäsenmaan asianosaiselle viranomaiselle, joka tarkastaa hakemuksen asianmukaisuuden ja osallistuu tutkimuksiin asian käsittelyn edetessä.
Julkinen tiedonanto EU:n virallisessa lehdessä
Jos hakemuksen todistusaineisto ja perusteet ovat riittävät, komissio julkaisee Euroopan unionin virallisen lehden (EUVL) C-sarjassa julkisen tiedonannon polkumyyntimenettelyn vireilletulosta. Tiedonannossa selvitetään tutkinnan alainen tuote, viejämaat, asian yleinen tausta sekä asianosaisille varattu määräaika (37-45 vuorokautta), jonka kuluessa heidän tulee ilmaista kantansa komissiolle.
Asianosaiset voivat pyytää komissiolta mahdollisuutta tulla kuulluiksi tai virallista tapaamista, jolloin voidaan ottaa kantaa vastapuolen väitteisiin. On tärkeää tulla kuulluksi varatussa määräajassa, koska ainoastaan näin voidaan varmentaa etujen valvonta asian käsittelyn myöhemmissä vaiheissa.
Väliaikainen polkumyyntitulli
Kun polkumyynnin aiheuttamasta haitasta on riittävä näyttö, säädetään väliaikainen polkumyyntitulli, joka pidetään voimassa enintään yhdeksän kuukautta. Se kannetaan siten, että tavaran EU:hun tuonnin yhteydessä asetetaan polkumyyntitullin määräinen talletus tai muu vastaava vakuus. Tutkimuksen tässä vaiheessa tehdään viejittäin selvitys, jonka perusteella lopulliset polkumyyntitullit määritetään. Hintasitoumuksen antanut viejä voidaan osittain tai kokonaan vapauttaa polkumyyntitullista.
Lopullinen polkumyyntitulli
Lopullisen polkumyyntitullin määräämisen yhteydessä päätetään myös väliaikaisen tullin kantamisesta. Tällöin väliaikaista tullia ei voida korottaa. Lopullinen polkumyyntitulli on voimassa viisi vuotta. Vuoden kuluttua säätämisestä sen tasoa voidaan perustellusta syystä tarkistaa. Noin puoli vuotta ennen voimassaolon päättymistä asiasta ilmoitetaan virallisen lehden C-sarjassa. Jos tällöin esitetään riittävää näyttöä häiriötilanteen todennäköisestä jatkumisesta, polkumyyntitullin voimassaoloaika jatkuu selvitysten vaatiman ajan.
Sekä väliaikaisesta että lopullisesta polkumyyntitullista ilmoitetaan virallisen lehden (EUVL) L-sarjassa. Se tulee voimaan lehden julkaisemista seuraavana päivänä. Polkumyyntitullin kantamiseen nähden ratkaiseva ajankohta on tavaran tullivalvonnasta vapaaseen liikkeeseen luovuttaminen EU.ssa.
Polkumyyntitulli voidaan kantaa tullausarvon perusteella prosentuaalisena. Se voi olla myös yksikköhinnan määräinen tai se kannetaan polkumyyntiasetuksessa määrätyn perushinnan ja tullausarvon välisenä erotuksena, milloin viime mainittu on alempi. Valuuttakurssit julkaistaan kuukauden alussa Tullihallituksen tiedotuksia (THT) -julkaisussa ja Tullin verkkosivuilla.
>> THT -
Tullihallituksen tiedotuksia
>> Valuuttakurssit
Tasoitustulli
Tasoitustullin voimaan saattaminen etenee samoin kuin polkumyyntitulliln.
Miten polkumyyntitoimenpiteet näkyvät Käyttötariffissa?
Voimassa olevista polkumyyntitoimenpiteistä on viittaus painetun Käyttötariffin osien 1 ja 2 liitesarakkeessa (osoitettu numerolla 2) kunkin polkumyyntitoimenpiteen kohteena olevan nimikkeen kohdalla. Toimenpiteen soveltamista käytäntöön helpottaa Käyttötariffin 3. osan liitteeseen 2 sisällytetty nimikekohtainen toimenpideluettelo, joka sisältää nimikenumeron lisäksi mm. nimikettä vastaavan tuotekuvauksen, toimenpiteen kohdemaan, polkumyynti- tai tasoitustullin määrän sekä, milloin on kysymys yrityskohtaisesti määritellystä toimenpiteestä, myös asianomaisen yrityksen nimen ja tällöin sovellettavat Taric-lisäkoodit. Uudet polkumyynti- ja tasoitustoimenpiteet ilmoitetaan Tullihallituksen tiedotuksia (THT) -julkaisussa.
>> THT - Tullihallituksen tiedotuksia
Lisätietoa
|
|
| Voimassa olevat polkumyynti- ja tasoitustullit (pdf) » |
| Käynnissä olevat polkumyynti- ja tasoitustutkimukset (pdf) » |
| EUR-Lex-portaali » http://eur-lex.europa.eu |