Kauppa-arvo tullausarvon määrittämisessä
Maahan tuodun tavaran ensisijainen tullausarvo on sen kauppa-arvo eli hinta, joka siitä on maksettu tai maksettava myytäessä tavara vietäväksi EU:n tullialueelle.
Tullausarvo lasketaan kauppa-arvosta, jos
- Tavarat on tuotu EU:hun kaupan perusteella. Kauppa tarkoittaa tässä yhteydessä omistusoikeuden vastikkeellista siirtymistä henkilöltä toiselle. Mikäli tavarat on esimerkiksi lahjoitettu, lainattu, vuokrattu tai tuotu konsignaatiovarastoon (kaupintavarastoon), tämä edellytys ei täyty.
- Kaupan tarkoitus on saattaa tavara EU:n markkinoille.
- Kauppa koskee tuotavia tavaroita. Kaupan koskee tavaroita sellaisina kuin ne esitetään Tullille. Jos tavaroita on käsitelty tai jalostettu kaupan jälkeen, mutta ennen vapaaseen liikkeeseen luovutusta niin, että niiden arvo tai nimike on muuttunut, ei kauppa-arvoa voida käyttää tullausarvona.
- Kaupan on oltava juridisesti sitova sillä hetkellä, kun tavara ilmoitetaan vapaaseen liikkeeseen.
- Ostajan oikeutta luovuttaa tai käyttää tavaroita ei ole rajoitettu muutoin kuin
a) lain tai viranomaisen määräämillä tai vaatimilla rajoituksilla EU:ssa
b) tavaroiden maantieteellistä jälleenmyyntialuetta koskevilla rajoituksilla tai
c) rajoituksilla, jotka eivät olennaisesti vaikuta tavaroiden arvoon.
- Myynti tai hinta ei riipu ehdoista tai suorituksista, joiden arvoa ei voida määrittää arvonmäärityksen kohteena olevien tavaroiden osalta. Toisin sanoen on kyettävä tulkitsemaan, mikä tavarasta maksettava hinta olisi ilman ehtoa ja suoritusta. Ehdot, jotka liittyvät maahan tuotujen tavaroiden valmistukseen tai markkinointiin, eivät kuitenkaan aiheuta kauppa-arvon hylkäämistä tullausarvon lähtökohtana.
- Kauppahintaan lisättävät erät pystytään selvittämään riittävän luotettavasti käyttäen hyväksi puolueettomia ja laskettavissa olevia tietoja.
- Ostajan ja myyjän välinen etuyhteys ei ole vaikuttanut kauppahintaan.
Kauppahintaan lisättävät erät
Kauppa-arvoa määritettäessä kauppahintaan lisätään seuraavat erät, jos ne eivät jo sisälly hintaan:
- Provisio tai välityspalkkio, jonka ostaja maksaa maahan tuotujen tavaroiden kaupastamyyntiagentille tai muulle välittäjälle. Ostoprovisiota ei kuitenkaan lisätä kauppahintaan.
- Ostajalta veloitettavat päällys- ja pakkauskustannukset. Päällysten kustannukset lisätään, jos päällykset kuuluvat tavaraan eivätkä ole erillisiä tavaroita.
- Sellaisten tuotteiden ja palvelujen arvo, jotka ostaja toimittaa suoraan tai välillisesti veloituksetta tai alennettuun hintaan käytettäväksi maahan tuodun tavaran valmistuksessa. (Tällaisia ovat esim. materiaalit, osat, työkalut, matriisit, muotit ja muut tavaran. valmistuksessa käytetyt ainekset ja esineet. Palveluja ovat esim. tekninen suunnittelu, kehittely, taiteellinen työ ja mallisuunnittelu, joka tapahtuu muualla kuin EU:n alueella).
- Maahan tuotuun tavaraan liittyvät rojaltit ja lisenssimaksut, jotka ostajan on tavaran myyntiehtojen mukaan maksettava suoraan tai välillisesti.
- Maahan tuodun tavaran jälleenmyynnin, luovutuksen tai käytön tuotosta se osa, joka tulee suoraan tai välillisesti myyjän hyväksi.
- Maahan tuodun tavaran kuljetus- ja vakuutus- sekä kuljetukseen liittyvät lastaus- ja käsittelykustannukset siihen paikkaan saakka, jossa tavara tuodaan EU:n tullialueelle.
Alennukset
Myös annettu alennus otetaan huomioon tullausarvoa määritettäessä tietyissä tilanteissa. Alennukset hyväksytään, jos
- Alennus koskee maahan tuotua tavaraa.
- Oikeus alennukseen syntynyt ennen tavaran arvon määrittämistä (alennus ei saa olla taannehtiva).
- Alennuksen peruste käy ilmi kaupan asiakirjoista.