EU:n tulli- ja veroalueet

EU:n arvonlisäveroalue on eri asia kuin EU:n maantieteellinen tai tullialue. Arvonlisäveroalueeseen eivät kuulu mm. Büsingenin alue Saksassa eivätkä Ceuta, Melilla ja Kanarian saaret Espanjassa. Ahvenanmaan maakunta kuuluu EU:n tullialueeseen mutta ei veroalueeseen.

Tavaran tuonnista veroalueen ulkopuoliselta alueelta kannetaan maahantuonnin arvonlisävero samalla lailla kuin tavaran tuonnista EU:n ulkopuolelta.

>> EU:n tulli- ja veroalueisiin kuuluvat maat ja alueet
>> Ahvenanmaan veroraja

Arvonlisävero maahantuonnissa EU:n ulkopuolelta

Kun tavaraa tuodaan EU:n tulli- ja/tai arvonlisäveroalueen ulkopuolelta Suomeen, tavaroiden arvonlisäverotuksesta ja valvonnasta vastaa Tulli.

Maahantuodun tavaran veron maksuvelvollisuus on tavaranhaltijalla eli sillä, joka tekee tulli-ilmoituksen itse tai jonka nimissä tulli-ilmoitus tehdään. Verovelvollinen on myös tavaranhaltijan asemassa oleva henkilö, kun tavaraa tuodaan tullialueelta yhteisön veroalueelle. Lisäksi veron suorittamisesta on vastuussa se, joka tullikoodeksin 201-208 ja 212-216 artiklan mukaan on velvollinen maksamaan syntyneen tullivelan.

>> Valuutan muuntaminen ja tullilasku  

Tullihuutokaupassa veron suorittamisvelvollisuus on tavaran ostajalla.


Lisätietoa

Mikä on maahantuontia Suomessa? (pdf) »
Maahantuonnin arvonlisäverotuksessa sovellettavat lait (pdf) »
Arvonlisäverolaki (1993/1501) »
http://www.finlex.fi
Verohallinto »
http://www.vero.fi

tulli.fi - suosituimmat